keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Kohti Takkulaa

Tuntiratsastajien mestaruuskilpailut ovat vuosittain järjestettävä valtakunnallinen tapahtuma, joissa ratsastuskoulujen oppilaat kilpailevat toisiaan vastaan koulu- ja esteratsastuksessa.

Tänä vuonna kilpailut järjestetään Lahden Takkulassa 1.8-3.8.2014. Perinteisesti isot kisat ovat tänä vuonna vieläkin suuremmat, kuin mestaruuksista lähtee taistelemaan 37 ratsastuskoulua ja lähtöjäkin kertyy viikonlopulle lähemmäs 600. Opistolla on perinteisesti ollut mukana suuri joukko hevosia ja ratsastajia, sekä vankka tukiverkko myös katsojien puolelta.

Nita ja Sisu 2012 tuntsarikisoissa
Kilpailut aloitetaan perjantaina koulukarsinnoilla, mistä luokan parhaat jatkavat lauantaiaamun koulufinaaleihin. Lauantai iltapäivästä osa hevosista pääsee ottamaan tuntumaa jo esteluokista tervetuliaisluokassa, varsinainen estemestaruus ratkotaan sunnuntaina.

Tänä vuonna Opistoa edustamaan lähtee 28 ratsastajaa ja 14 hevosta. Alla lueteltuna ratsastajat ja hevoset lajeittan, sekä ikäluokittain.

Hanna-Leena ja Sisu tuntsareissa 2012

Kouluratsastus

Ponit
Elina Saulo - Siglavy Capriola Fogoly

Juniorit
Noora Lehmonen - Dirty Dancing
Sanna Honkanen - Vipsik
Hanna Karvonen - Vipsik

Seniorit
Minttu-Maaria Partanen - Sába
Eeva Petterson - Deka
Pirre Seppä - Deka
Minea Lith - Pin Rock's Highland Queen
Nita Lahtinen - Solbackas Kaprio
Laura Tuomola - Solbackas Kaprio
Ilona Ahonen - Siesta Mexicana
Ella Laine - Siglavy Capriola Fogoly
Taru Nousiainen - Pinewood Dex
Elisa Rusi-Matero - Pinewood Dex

Aikuisratsastajat
Riikka Ahonen - Pellegrina
Marja Honkanen - Pellegrina
Katariina Salmenkylä - Pin Rock's Highland Queen
Riikka Latva-somppi - Sába
Hanna-Leena Kuukari - Siesta Mexicana
Päivi Kaartinen - Dirty Dancing
Nana Plathan - Verona
Terhi Hakala - Verona

Esteratsastus

Juniorit
Hanna Karvonen - Pellegrina
Sanni Karvonen - Rocky
Ella Dyrendahl-Nyblin - Rocky
Ella Tuomipuu - Pin Rock's Highland Queen
Sanna Honkanen - Jokepu Omega
Elina Saulo - Sába

Seniorit
Päivi Kaartinen - Pinewood Dex
Hanna-Leena Kuukari - Pinewood Dex
Minea Lith - Pin Rock's Highland Queen
Nina Strang - Sába
Juha Vaarama - Jokepu Omega
Laura Tuomola - Pellegrina
Nita Lahtinen - Solbackas Kaprio
Ella Laine - Solbackas Kaprio
Sara Saarti - Herceg

Näin kaiken kattavan joukon voimin, usko menestykseen on vahva. Toivottavasti saamme nauttia hyvästä säästä ja hienoista suorituksista tulevana viikonloppuna!

Tasapuolisesti kaikille tsemppiä toivottaa,
Team Opisto

ps. ajankohtaista tulospalvelua pystyy seuraamaan perjantaista lähtien osoitteessa http://online.equipe.com/fi



1 kommentti: